Hurahdin nukkekoteiluun vuonna 2002. Ensimmäisen (aikuisiän) nukkekotini järjestelin tuolloin kirjahyllyyn ja kalusteet tein kansalaisopiston nukkekotikurssilla jäätelötikuista ja 3mm:n levystä. Kuitenkin nälkä kasvaa syödessä ja muutaman vuoden kuluttua ostin valmiin nukketalon ja kalusteitakin on tullut ostettua, tuunailtua ja tehtyä niin paljon, ettei yksi talo enää riittäisi... ...mutta onneksi ylimääräisiä nukkekodin kalusteita voi säilöä laatikoissa ja samalla unelmoida toisesta suuremmasta talosta, pienestä putiikista sekä kasvihuoneesta. Tyttäreni kanssa olemme joskus villisti haaveilleet jopa kokonaisesta nukkekotikylästä.

Viime aikoina en ole talooni kovinkaan paljon panostanut, mutta odottelen inspiraatiota joka saisi minut toteuttamaan muutamia uudistuksia.

Nukkekotini julkisivu. (Pahoittelut kuvien huonosta laadusta ja olemattomista kuvausjärjestelyistä). Talon "ulkovuoraus" on vanhan tiiliseinän näköistä paperia, jonka olen kiinnittänyt decoupage-lakalla.  Olen ajatellut tehdä "yläpihan" nurmikon alle kellarin hillopurkkeineen ja juureksineen ja toiseen päähän keijujen tai hiirien asunnon.

 

Tässä talo avattuna:

 

Puutarhakuvia talon edustalta:

 

Ranskalainen maalaiskeittiö:

 

Kylpyhuone. Tämä oli ennen tytön huone, mutta joulupukki toi kylpyhuoneen kalusteet ja kylpyhuone muutti ylimmästä kerroksesta huoneeseen:

 

Tyttären huone. Takana oleva kaappi on nukkekodin nukkekotikaappi. Se on mittakaavassa 1:144 ja se ammottaa vielä tyhjyyttään.

 

Ruokailuhuone:

 

Makuuhuone:

 

Olohuone: